9.2.2012

Kanne Kuopion käräjäoikeudessa

Intrum Justitia Oy vaati, että A velvoitetaan maksamaan Intrum Justitia Oy:lle pääomaa yhteensä 638,66 euroa, erääntynyttä viivästyskorkoa pääomalle 11.6.2009 saakka yhteensä 531,31 euroa, viivästyskorkoa pääomalle 12.6.2009 alkaen korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan, perinnästä aiheutuneet kulut yhteensä 148,57 euroa ja erääntynyttä viivästyskorkoa perinnästä aiheutuneille kuluille 11.6.2009 saakka 41,54 euroa sekä viivästyskorkoa mainituille kuluille korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan 12.6.2009 alkaen.

A ei vastannut kanteeseen.

Käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio ja tuomio 17.9.2009

Käräjäoikeus antoi yksipuolisen tuomion ja tuomion.

Käräjäoikeus hylkäsi tuomiolla perintäkulujen viivästyskorkovaatimuksen haasteen tiedoksiantoa edeltäneeltä ajalta. Koska perintäkulut määräsi tuomioistuin, ne eivät olleet sellaista rahavelkaa, jolle viivästyskorko määräytyisi korkolain 6 §:n nojalla. Kun velan peruste oli kuitenkin syntynyt ennen oikeudenkäyntiä, viivästyneelle velalle oli maksettava viivästyskorkoa korkolain 9 §:n nojalla siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi.

Asian on ratkaissut notaari Anu Klemetti.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 7.9.2010

Hovioikeus, johon Intrum Justitia Oy valitti, totesi, että saatavien perinnästä annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen oli korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Laissa ei ollut säännöksiä siitä, oliko perintäkuluille maksettava viivästyskorkoa, ja mistä ajankohdasta mahdollinen koronmaksuvelvollisuus alkoi.

Intrum Justitia Oy oli valituksessaan katsonut, että perintäkulut olivat sellaista velkaa, jolle maksettava viivästyskorko määräytyi korkolain 6 §:n 1 momentin mukaan. Hovioikeus totesi, että korkolain 6 §:ssä säädettiin viivästyskorosta velalle, jonka eräpäivää ei ollut määrätty. Pykälän 1 momentin mukaan viivästyskorkoa oli maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää oli kulunut siitä päivästä, jona velkoja lähetti velalliselle laskun tai muutoin vaati määrätyn rahamäärän suorittamista. Velallinen ei ollut kuitenkaan velvollinen maksamaan viivästyskorkoa ajalta ennen laskun tai vaatimuksen saapumista hänelle. Pykälän 2 momentin mukaan, jos kysymys oli kulutushyödykettä koskevaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen liittyvästä velasta, laskussa tai muussa maksuvaatimuksessa oli mainittava tuolloin voimassa olevan viivästyskoron suuruus ja se ajankohta, josta lukien viivästyskorkoa oli suoritettava. Velallinen ei ollut velvollinen maksamaan viivästyskorkoa siltä ajalta, joka oli kulunut ennen kuin hän oli saanut velkojalta viivästyskorkoa koskevat tiedot.

Korkolain 7 §:n mukaan vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellytti erityistä selvitystä, viivästyskorkoa oli maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää oli kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voitiin vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys.

Korkolain 9 §:n mukaan 6 ja 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa viivästyskorkoa oli kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi tai, jos vaatimus esitettiin oikeudenkäynnin aikana, sen esittämisestä lukien.

Velallisen velvollisuus korvata perintäkulut perustui saatavien perinnästä annettuun lakiin. Perintäkulut eivät olleet sellaista velkaa, jonka eräpäivän velkoja olisi voinut velallista sitovasti ennalta määrätä. Perintäkulut eivät toisaalta olleet myöskään osa oikeudenkäyntikuluja. Asiassa jäi näin ollen harkittavaksi, määräytyikö perintäkuluille maksettava viivästyskorko korkolain 6 vai 7 §:n nojalla tai näille pykälille valinnaisen korkolain 9 §:n mukaan. Korkolain 9 § oli 6 ja 7 §:ää täydentävä säännös ja se oli otettu lakiin sen varalta, että 6 ja 7 §:ssä säädettyjen kriteerien täyttäminen olisi velkojalle joissakin tilanteissa vaivalloista ja hidasta. Perintäkulut olivat lähtökohtaisesti luonteeltaan korvausta siitä vahingosta, joka velkojalle aiheutui sen vuoksi, että saatavaa oli jouduttu perimään. Toisaalta perintäkulut liittyivät sopimukseen perustuvaan velkaan, jolloin, mikäli kysymyksessä oli kuluttajasaatava, oli perusteltua katsoa kuluttajan suojaksi säädettyjen pakottavien säännösten koskevan myös perintäkuluja. Näistä syistä hovioikeus katsoi, että perintäkuluille maksettavan viivästyskoron määräämisessä oli sovellettava korkolain 6 §:ää. Kuluttajasaatavan perintäkulujen osalta koronmaksuvelvollisuuden alkaminen edellytti sitä, että velalliselle toimitettu maksuvaatimus oli täyttänyt sisällöltään korkolain 6 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset.

Saatavat, joiden perinnästä nyt oli kysymys, olivat perustuneet lehtitilauksiin ja sähköntoimitukseen. Hovioikeus katsoi olevan ilmeistä, että kysymys oli kuluttajasaatavista.

Intrum Justitia Oy oli käräjäoikeuden ratkaisuun liitetyssä haastehakemuksessa ilmoittanut lähettäneensä vastaajalle perintäkirjeitä, joissa oli vaadittu myös perintäkuluja. Vastaajalle 12.8.2009 tiedoksi toimitetuista haastehakemuksesta tai sen liitteistä ei kuitenkaan ilmennyt, oliko perintäkirjeissä vaadittu perintäkuluille viivästyskorkoa ja annettu viivästyskorkoa koskevat korkolain 6 §:n 2 momentissa edellytetyt tiedot. Sen vuoksi käräjäoikeus oli saanut hylätä perintäkuluille maksettavaa viivästyskorkoa koskevan vaatimuksen haasteen tiedoksiantamista edeltäneen ajan osalta selvästi perusteettomana.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Jokinen, Riita-Liisa Hietala ja Tuulikki Räsänen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat säännökset

1. Intrum Justitia Oy:n valituksesta asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, miten kuluttajasaatavaa koskevien velan perintäkulujen viivästyskorko määräytyy. Yhtiö on vaatinut, että perintäkuluille määrätään maksettavaksi viivästyskorko korkolain 6 §:n 1 momentin mukaisesti soveltamatta pykälän 2 momentin kuluttajasaatavia koskevaa säännöstä. Yhtiö on perustellut tätä sillä, etteivät kuluttajasaatavan perinnästä aiheutuvat kulut perustu kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen sopimukseen, vaan ovat itsenäisiä saatavia.

2. Velallisen velvollisuudesta korvata perintäkulut säädetään laissa saatavien perinnästä (perintälaki). Lain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Perintälaissa ei ole säännöksiä perintäkuluille maksettavasta viivästyskorosta.

3. Kun perintälaissa ei ole säännöksiä perintäkuluille maksettavasta viivästyskorosta, asiassa on sovellettava korkolain viivästyskorkoa koskevia yleissäännöksiä. Korkolain 2 §:n 1 momentin nojalla velvollisuus maksaa korkoa määräytyy korkolain mukaan, jollei muuta johdu velallisen sitoumuksesta tai kauppatavasta taikka toisin ole säädetty. Korkolain säännökset ovat kuitenkin pakottavia, kun kysymys on 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuista kuluttajasaatavista. Jos velallisen sitoumus liittyy kulutusluottoa tai muuta kulutushyödykettä koskevaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen, sitoumus on tehoton siltä osin kuin velallinen olisi velvollinen maksamaan enemmän viivästyskorkoa kuin lain 4 - 11 §:ssä säädetään. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan, että säännöstä sovelletaan kulutusluottoihin ja muihin kulutushyödykkeiden hankintaan liittyviin velkoihin ja että pakottavuuden piirissä olisivat siten kaikki elinkeinonharjoittajan saatavat kuluttajalta eli niin sanotut kuluttajasaatavat (HE 232/2001 vp s. 26).

4. Jollei eräpäivää ole velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on korkolain 6 §:n 1 momentin mukaan maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut siitä päivästä, jona velkoja lähetti velalliselle laskun tai muutoin vaati määrätyn rahamäärän suorittamista. Jos kysymys on korkolain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetusta kuluttajasaatavasta, korkolain 6 §:n 2 momentin mukaan laskussa tai muussa maksuvaatimuksessa on mainittava tuolloin voimassa olevan viivästyskoron suuruus ja se ajankohta, josta lukien viivästyskorkoa on suoritettava. Velallinen ei ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa siltä ajalta, joka on kulunut ennen kuin hän on saanut velkojalta viivästyskorkoa koskevat tiedot.

5. Perintälaissa kuluttajasaatavalla tarkoitetaan lain 3 §:n 1 momentin mukaan sellaista elinkeinonharjoittajan saatavaa, joka perustuu kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luoton myöntämiseen kuluttajalle. Perintälain 5 §:ssä ammattimaisesti perintää harjoittaville on säädetty korostettu tiedonantovelvollisuus kuluttajasaatavien perinnässä. Perintälakia koskevan hallituksen esityksen mukaan elinkeinonharjoittajalla, kuluttajalla ja kulutushyödykkeellä tarkoitetaan perintälaissa samaa kuin kuluttajansuojalaissa (HE 199/1996 vp s. 11).

Johtopäätökset

6. Asiassa on riidatonta, että kanteen kohteena olevissa perintäkuluissa on kysymyksessä velka, jonka eräpäivää ei ollut velallista sitovasti ennalta määrätty. Velallisen velvollisuudesta korvata velkojalle perinnästä aiheutuvat kohtuulliset kulut säädetään perintälain 10 §:ssä. Tämä puoltaisi tulkintaa, jonka mukaan perintäkulut olisivat mainitun säännöksen mukaisia itsenäisiä saatavia, joille maksettavaan viivästyskorkoon olisi sovellettava korkolain 6 §:n 1 momenttia.

7. Toisaalta oikeuskäytännössä on jo ennen perintälain säätämistä katsottu velallisella olevan velvollisuus korvata velkojalle velan perinnästä aiheutuneet kulut. Perintälain säätämisen tavoitteena oli ehkäistä epäasianmukaisten perintätapojen käyttämistä ja lakiin otettu nimenomainen säännös perintäkulujen korvaamisvelvollisuudesta oli vain vallinnutta oikeustilaa selventävä (HE 199/1996 vp s. 8 ja KKO 1987:105). Korkein oikeus katsoo, että perintäkulujen korvaamisvelvollisuus ei siten ole perinnän kohteena olevasta velasta riippumaton itsenäinen velvoite, vaan sen perusteena on sanottu velkasuhde.

8. Korkolain ja perintälain kuluttajasaatavia koskevilla erityissäännöksillä velkojalle on asetettu velvollisuus antaa kuluttajalle yksilöityjä tietoja koronmaksuvelvollisuudesta. Korkolain muuttamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan, että kuluttajien suojaamiseksi säädetyt pakottavat säännökset jäävät merkityksettömiksi, jollei kuluttajilla ole riittävää käsitystä siitä, minkälaista viivästyskorkoa velkojilla on oikeus vaatia (HE 232/2001 vp s. 11). Ilmoitusvelvollisuutta ehdotettiin tuolloin korostettavaksi niin, että elinkeinonharjoittajan olisi mainittava viivästyskoron senhetkinen korkokanta sekä se ajankohta, josta lukien viivästyskorkoa on suoritettava (HE 232/2001 vp s. 29).

9. Samat elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuutta kuluttajaa kohtaan korostavat perusteet, jotka ilmenevät korkolain edellä mainituista tavoitteista, puoltavat kuluttajan oikeutta saada yksilöidyt tiedot viivästyskoron määrään vaikuttavista seikoista myös silloin, kun on kysymys perintäkulujen viivästyskorosta. Korkein oikeus katsoo, että määrättäessä viivästyskorkoa korkolain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun kuluttajasaatavan perintäkuluille, on sovellettava korkolain 6 §:n 2 momentin säännöstä.

10. Asiassa on riidatonta, että perinnän kohteena olevat saatavat ovat korkolain 2 §:n 2 momentin tarkoittamia kuluttajasaatavia. Intrum Justitia Oy on vaatinut perintäkuluille viivästyskorkoa korkolain 6 §:n 1 momentin mukaisesti siitä lähtien, kun vähintään 30 päivää on kulunut perintäkirjeiden lähettämisestä velalliselle. Kuluttajasaatavia koskevan korkolain 6 §:n 2 momentin mukaan velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa siltä ajalta, joka on kulunut ennen kuin hän on saanut velkojalta viivästyskorkoa koskevat tiedot.

11. Yhtiö ei ole edes väittänyt, että velalliselle olisi korkolain 6 §:n 2 momentin mukaisesti ilmoitettu laskussa tai muussa maksuvaatimuksessa perintäkuluja koskevan viivästyskoron suuruus ja se ajankohta, josta lukien tätä viivästyskorkoa on suoritettava. Yhtiöllä ei tämän vuoksi ole oikeutta viivästyskorkoon vaatimistaan ajankohdista alkaen. Korkolain 9 §:n mukaan lain 6 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi. Viivästyskorko perintäkuluille on siten määrättävä maksettavaksi haasteen tiedoksiannosta alkaen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Hannu Rajalahti, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Kristiina Harenko.